logo

Roskatonnissa kerättiin 130 kg roskia


Sunnuntaina 10.6.2007 Tampereen keskustassa käytiin kuumaa kisaa pormestarin siisteyskampanjaan kuuluvan Roskatonni-tapahtuman voitosta. Kaiken kaikkiaan seitsemän  joukkuetta taistelivat siitä mikä joukkue kerää eniten roskia tunnin aikana keskusta-alueelta. Joukkueilla oli tähtäimessään Tampereen siistimisen lisäksi viestintäyksikön lahjoittama tuhannen euron pääpalkinto.  

Joukkueiden yhteinen roskasaalis oli odotettua suurempi. Kannustusjoukkojen nauttiessa Johanna Debreczenin ja HauliBros duon musiikista joukkueet kantoivat yhteensä jopa 130 kilogramman edestä roskia maaliin. Tuomaristossa viestintäjohtaja Anna-Maria Maunu, apulaispormestari Tarja Jokinen ja puistopäällikkö Petri Kujala punnitsivat tarkasti joukkueiden saaliit ja julistivat voittajaksi ekokommuunijoukkue Hernekolon. Uranaisten opiskelijaseura UrOs jäi tiukasti hopealle ja kolmanneksi kiri Kokoomuksen Nuorten Tampereen aluejärjestö. Aurinkoisen sään muita kisailijoita olivat Tampereen voimailu seura kahdella joukkueella, viisihenkinen perhe Sopulit sekä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry.


Voittajajoukkue Hernekolo valmiina kilpailuun


Toiseksi sijoittuneella Uranaisten opiskelijaseuran
joukkueella riitti meininkiä alusta alkaen


Kokoomuksen Nuorten Tampereen Aluejärjestön
joukkue sijoittui kolmanneksi


Jutta Gustafsberg juonsi Roskatonnin


Johanna Debreczeni viihdytti yleisöä kilpailun
aikana


HauliBros duo loi loistavaa tunnelmaa kisapaikalle


Kilpailijoiden ollessa roskia saalistamassa Jutta haastatteli siisteysagentteja ja monia muita siisteyskampanjan merkkihenkilöitä


Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys Pesu ry keräsi
miltein 15 kg roskia


Tuomarit Anna-Maria Maunu, Tarja Jokinen ja Petri Kujala
punnitsivat tarkkaan kilpailujoiden saaliit


logot